What is the value of viewpoint diversity and unrestricted public conversation? Are we justified in silencing those, whom we deem to be factually or morally wrong? Up to what point do we have to tolerate values and arguments, which seem insensible or reprehensible from the point of view of our current worldview?
This seems to be a topical subject in our time, although it has probably always been topical. I felt the need to re-visit my favorite comments on the subject by the English philosopher John Stuart Mill, in his essay On Liberty.
“If all mankind minus one, were of one opinion, and only one person were of the contrary opinion, mankind would be no more justified in silencing that one person, than he, if he had the power, would be justified in silencing mankind. Were an opinion a personal possession of no value except to the owner; if to be obstructed in the enjoyment of it were simply a private injury, it would make some difference whether the injury was inflicted only on a few persons or on many. But the peculiar evil of silencing the expression of an opinion is, that it is robbing the human race ; posterity as well as the existing generation ; those who dissent from the opinion, still more than those who hold it. If the opinion is right, they are deprived of the opportunity of exchanging error for truth : if wrong, they lose, what is almost as great a benefit, the clearer perception and livelier impression of truth, produced by its collisions with error.”
“If any opinion is compelled to silence, that opinion may, for aught we can certainly know, be true (we can't know for certain it to be false). To deny this is to assume our own infallibility.”
“He who knows only his own side of the case knows little of that. His reasons may be good, and no one may have been able to refute them. But if he is equally unable to refute the reasons on the opposite side, if he does not so much as know what they are, he has no ground for preferring either opinion... Nor is it enough that he should hear the opinions of adversaries from his own teachers, presented as they state them, and accompanied by what they offer as refutations.”
John Stuart Mill, On Liberty, 1859.
For those who think these are somehow mainly conservative talking points, Mill supported the women’s suffrage already in 1832. Seeing value in Mill’s commentary does not necessarily mean that we have to tolerate everything. It definitely does not mean that we have to value every argument equally. Also, the concept of truth can be given an objective, coherentist or pragmatist interpretation.
We have a tendency as human beings to be convinced of the purity and objectivity of our worldview. This might be an evolutionary adaptation to help us form successful groups, as proposed by Jonathan Haidt in his excellent book The Righteous Mind. But it can also lead to division and conflict. Resisting the temptation to feel morally superior to others might help dampen the deepening political division. We should be very cautious when cancelling speech and values from the public and especially academic domains.
To me it seems that many political disagreements are not solvable by comparing reasons behind the particular choices, because they often arise from deeper worldviews and value systems. The reasons for a particular choice only resonate within the given system of beliefs. Instead of judging out-group members as wicked or dumb, it might be more interesting and helpful to try to understand, how a smart person with good intentions might end up thinking or acting in a way that appears flabbergasting to you.
I like to think of worldviews as different art movements in an exhibition. There shouldn’t be a premature pressure to adopt one of them as the Truth or Best. It’s typically also not enough to only see one painting or painter, to make conclusions. After exploring around, you can gradually give more weight to what resonates with you. This method is only possible in an atmosphere of free inquiry, in the spirit of Mill.
In summary, a culture which values free expression of ideas (with only necessary limitations), enables and encourages an individual to explore the landscape of different possible worldviews. Different arguments and values produced by this process, are then sorted out over time in the public dialogue, based on how useful, convincing or durable they turn out to be. I strongly favor this kind of "bottom-up" version of finding useful knowledge, compared to the "top-down" approach, where the dominant worldview silences the rest by force.
Oliver Snellman
December 2021
Konservatiivisuudella vaikuttaa olevan nykyään negatiivinen stigma, jonka seurauksena konservatiiviset arvot eivät välttämättä saa julkisessa keskustelussa tarpeeksi laadukasta ja edustavaa näkyvyyttä.
Miellän konservatiivisuuden tarkoittavan varauksellista suhtautumista yllättäviin ja suuren mittakaavan yhteiskunnallisiin muutoksiin. Konservatiivi voi myös toivoa malttia sellaisten käytänteiden ja instituutioiden purkamisessa, jotka näyttävät perusteettomilta tuoreesta katsannosta käsin – ehkä niissä on silti jotain arvoa tai hyötyä, jolle olemme vain päätyneet sokeutumaan.
Maltillinen konservatiivisuus on tärkeä osa terveellisesti toimivaa ja kestävästi kehittyvää yhteiskuntaa, eikä sitä ole suotavaa mustamaalata sen enempää kuin maltillista muutoshalukkuuttakaan. Ihminen voi olla konservatiivinen ja liberaali samaan aikaan eri kysymyksissä. Ero voi myös tulla ilmi eri suuruusluokissa; Filosofi Nassim Taleb toteaa olevansa libertaari liittovaltion tasolla, republikaani osavaltion tasolla, demokraatti kunnan tasolla ja kommunisti perheen tasolla.
On hyödyllistä, että julkisessa keskustelussa kuuluu monipuolinen kirjo erilaisia argumentteja ja arvoja. Kyseessä on ajatusten markkinapaikka, jossa ne ajatukset menestyvät, jotka onnistuvat resonoimaan useiden ihmisten kanssa. Lopputuloksena syntyy kompromissi, joka heijastelee monia erilaisia kantoja. Ei olisi suotavaa, että vain yhden ihmisen tai puolueen visio toteutettaisiin sellaisenaan. Mutta olisi myös epäsuotuisaa, jos tämän kannan ei annettaisi vaikuttaa lopputulokseen hitustakaan. Konservatiivisten argumenttien hyväksyminen osaksi normaalia poliittista keskustelua ei vaadi itse argumenttien sisällön hyväksymistä, vaan sitä, että sallii niiden vaikuttaa edellä kuvattuun lopputulokseen.
Olisi omahyväistä olettaa konservatiivisten arvojen perustuvan ainoastaan oman edun tavoitteluun, mutta samalla nähdä omien arvojen edustavan puhdasta hyvyyttä. Tosin kotiinpäin vetäminenkään ei ole välttämättä aina pahe.
Konservatiivisuus näyttää kumpuavan laadukkailla ajattelijoilla oman kyvykkyytensä rajallisuuden tiedostamisesta - emme ymmärrä tai hallitse äärimmäisen kompleksista yhteiskuntaa kovin hyvin. Kannattaa varoa suuria poliittisia äkkikäännöksiä, vaikka muutos olisikin tarpeen. Vaikka olisin kuinka vakuuttunut katsantoni olevan aukoton, se voi silti aiheuttaa (lue: tulee vääjäämättä aiheuttamaan) ennalta näkemättömiä seurauksia.
Konservatiivisuuden puolustaminen ei tarkoita muutoksen vastustamista itsessään. Muutos on tarpeellista ja vääjäämätöntä, ilman sitä emme olisi päässeet eroon monista eettisistä ja teknisistä kahleista, kuten orjuudesta ja painovoimasta. Maailma muuttuu myös joka tapauksessa ympärillämme, kokonaan paikalleen jämähtäminen ei ole mahdollista.
Mutta mitä pitäisi muuttaa, kuinka paljon ja missä ajassa? Jos muutos on liian nopeaa tai väärin kohdennettua, saatamme hakata vahingossa nurin jonkin yhteiskuntaa vaivihkaa kannattelevan tukipilarin. Yhtä lailla, jos tarvittava uudistus jääkin toteutumatta, voimme pitkittää turhan inhimillisen kärsimyksen jatkumista tai jäädä muista jälkeen kehityksessä.
Olennainen tavoite on löytää sopiva tasapaino muutoksen ja pysyvyyden välille. Sitä varten neuvottelupöytään on saatava sekä muutosta varauksella että innostuksella katsovien ihmisten näkökulmat. Kestävä ja terveellinen lopputulos ei toteudu, jos yksi näistä näkökulmista on mulkoiltu hiljaiseksi.
Luulen konservatiivisuuden jääneen jalkoihin, ainakin suurten kaupunkien akateemisissa kuplissa, koska muodikkaammalla muutosinnolla on ollut parempi markkinointi. Osittain syynä voi olla sekin, että konservatiiveiksi valikoituu tunnustautumaan sellaiset ihmiset, jotka eivät välitä stigmasta karkeutensa vuoksi.
Niin tärkeän teeman ei soisi joutua paitsioon, muttei myöskään ajautua liiallisen taantumuksellisuuden kaappaamaksi. Siksi tarvitaan rohkeita avauksia tolkun ihmisiltä murentamaan stigmaa maltillisen konservatiivisuuden ympäriltä.
Oliver Snellman
Marraskuu 2021
Onnittelut opiskelupaikasta! Jotta osaat suhtautua tuleviin opintoihisi, kannattaa pysähtyä miettimään mistä taloustieteen ja laajemmin yhteiskuntatieteiden opiskelussa oikein on kyse. Kun astut yliopistoon, hankit tietoa ja taitoa, joka auttaa sinua tavoittelemaan merkityksellistä ja menestyksekästä uraa. Mutta vielä tärkeämpää on, että osallistut kauniiseen perinteeseen, jossa innokkaat ja uteliaat nuoret mielet tavoittelevat sivistystä ja tietoa ihmisyyden hyväksi. Yhteiskuntatieteiden keskeinen tarkoitus on etsiä toimivia ja järkeviä tapoja ymmärtää ja muuttaa maailmaa.
Taloustieteen luonne
Taloustiede on kunnianhimoinen uudenlainen yhteiskuntatiede, joka pyrkii tutkimaan ihmisen toimintaa ja sen seurauksia hyödyntämällä luonnontieteiden tavoin matemaattisia malleja ja tilastomenetelmiä. Taloustieteestä tekee kiinnostavan sen tutkimuskohteen äärimmäinen kompleksisuus ja tämän tarkasteluun liittyvät arvokysymykset. Taloustieteen menetelmät mahdollistavat empirian vahvan hyödyntämisen ja ajatusten selkeän kommunikoimisen. Minuun vetosi opiskelijana etenkin taloustieteen kiihkoton ote, jolla pyritään kartoittamaan esimerkiksi kannustinten vaikutuksia ja politiikkatoimien ei-toivottuja seurauksia.
Koska taloustiede hyödyntää niin vahvasti matematiikkaa, on opiskelijan opittava alkuun ikään kuin uusi kieli, jonka varassa tieteenala toimii. Pääset opiskelemaan kiinnostavia matemaattisia tekniikoita, tilastomenetelmiä, koodaamista ja mallien avulla ajattelemista. Nämä ovat vahvoja ja hyödyllisiä työkaluja, joilla on arvoa myös muilla tieteenaloilla ja useissa ammateissa. Tämä perustekniikoiden opiskelu voi tuntua ajoittain puuduttavalta, mutta viimeistään lopputulos on palkitseva, kun pääset niin sanotusti lukemaan ja kirjoittamaan kaunista runoutta tällä uudella kielellä. On tärkeää ymmärtää perusteellisesti mallien ja menetelmien toimintaa ja niiden pohjalla olevia oletuksia, jottei tule huijanneeksi itseään ja muita niitä käyttäessä. Älä lannistu, jos opinnot tuntuvat välillä haastavilta, sillä moni muu on todennäköisesti kanssasi samalla viivalla. Samoihin asioihin pääsee myös palaamaan eri vuosina syventäen ymmärrystä asteittain.
Poikkitieteellisyyden tärkeys
Taloustieteen voi ajatella olevan yksi tulokulma ihmisen toiminnan tutkimiseksi. Välttääkseen putkinäköisyyttä, on hyvä tarkastella myös muita tulokulmia, esimerkiksi maailmanpolitiikkaa, psykologiaa, biologiaa tai historiaa. Taloustieteen Nobelisti Friedrich Hayek totesi hauskasti, ettei ole mahdollista olla hyvä taloustieteilijä, jos on vain taloustieteilijä, vaan pikemminkin tällainen henkilö on rasittava – ellei jopa vaarallinen. Kaikkea kiinnostavaa ei kuitenkaan ehdi opiskella kurssimuotoisesti, joten ekonomistikuplaa kannattaa rikkoa vaikkapa valitsemalla monipuolista luettavaa vapaa-ajalle. On kiinnostavaa tutustua muidenkin tieteenalojen innokkaisiin opiskelijoihin ja syventyä poikkitieteellisiin keskusteluihin. Lähesty estoitta myös vanhempia opiskelijoita ja professoreita.
Taloustieteessä on toki myös puutteensa, kuten kaikissa yhteiskuntatieteissä. On hyvä tutustua oman tieteenalansa kritiikkiin, jottei pääse vaivihkaa omaksumaan asioita kyseenalaistamatta niitä. Mutta on myös hyvä muistaa olla kriittinen kritiikkiäkin kohtaan, koska jotkin perustelut taloustieteen puolesta on helpompi ymmärtää paremmin vasta kun on pidemmällä opinnoissa.
Kaiken takana on filosofia
On erityisen tärkeää tutustua taloustieteen pohjalla oleviin perimmäisiin filosofisiin kysymyksiin: Mikä on hyvää ja oikeudenmukaista, entä mitä on tieto ja totuus? Mikä on yksilön ja kollektiivin suhde ja mitä ihmisen tai yhteiskunnan pitäisi edes tavoitella olemassaolollaan? Voi olla mahdotonta ymmärtää joidenkin ihmisten toimintaa tai ajatuksia, ellei tunne maailmankatsomusta josta nämä kumpuavat. Moni ihminen ei tiedosta omienkaan ajatustensa takana olevia filosofisia lähtökohtia. Tällöin saattaa olla tietämättään jonkin tietyn filosofian tai pahimmillaan ideologian vanki.
Suosittelen välttämään jumittumista vahvoihin mielipiteisiin liian varhain. Mielipiteitä ei ole mahdollista välttää kokonaan, koska ihminen ei ole tyhjä taulu, jolle todellisuus voisi maalautua sellaisenaan. Mielipiteiden omaksumista ei ole mielekästäkään välttää kokonaan, mutta on tärkeää sallia uusille ja ärsyttävillekin ajatuksille mahdollisuus vakuuttaa. Jos annat itsellesi luvan omaksua vahvoja mielipiteitä vailla riittäviä perusteita, vaikkapa politiikkaan liittyen, tuudittaudut samalla turvalliseen ja yksinkertaiseen uneen sen sijaan, että kohtaisit rohkeasti haastavan ja rosoisen todellisuuden.
Yliopiston tarkoitus on edesauttaa uteliaan ihmisen matkaa itsenäiseksi ajattelijaksi. Sellainen ihminen koostaa maailmankatsomuksensa älyllisen rehellisyyden ohjaamana harkitsemalla erikseen näkemyksensä jokaiseen tärkeänä pitämäänsä kysymykseen. Tämän jalon pyrkimyksen vastakohta on ideologinen ajattelija, joka hyväksyy jonkin valmiin sosiaalisesti muodikkaan maailmankatsomuksen, jonka muut ovat koostaneet häntä varten. Älä siis turhaan kiirehdi hyppäämään johtopäätöksiin vaikeissa kysymyksissä, vaan pyri mieluummin pitämään useampia rinnakkaisia vaihtoehtoja mielessä heittäytymättä kokonaan niistä yhden varaan.
Toivon sinulle rohkeutta ja tsemppiä tulevalle matkallesi, ja etenkin kiehtovaa ja monipuolista seikkailua!
Versio tästä tekstistä on julkaistu fukseille suunnatussa Kapitaali-lehdessä syksyllä 2021.
Oliver Snellman
Elokuu 2021
Book review:
by Nick Bostrom
Swedish philosopher Nick Bostrom is the director of the Future of Humanity Institute at the University of Oxford. In his far reaching book, Bostrom explores different possible paths and consequences, which the development of Artificial Intelligence (AI) could have in the future. The book is a wake up call to consider the AI control problem - how to preemptively steer away from the unfavorable scenarios.
In his bio Bostrom states: "At the age of fifteen I had an intellectual awakening and resolved to focus on what was important. Since I didn’t know what was important and didn’t know how to find out, I decided to start by trying to place myself in a better position to find out. So I began a project of intellectual self-development, which I pursued with great intensity for the next fifteen years." He ended up studying physics, philosophy, psychology, mathematical logic and neuroscience.
The fuel of human development has been technological improvement, which is based on our intelligence. Now, for the first time, we encounter a possibility that something of our own making could surpass us in our most valuable asset, cognitive and innovative capacity. The approach nowadays is not to tell the computer program what to do, but to give it an objective and to make it practice autonomously how to perform it in the best way. We currently already have superhuman level AI expert programs, like AlphaGo Zero and Watson, but they are still limited in their reach. An AI with human level general intelligence could perform most of the same tasks as humans at least as well as we do. It could detect patterns and generalize them, improve it’s own capacity and access new domains.
We don’t know what is the basis of cognition and creativity. If cognition (note that consciousness is a separate issue) is based on processing patterns of information, and it is not dependent on the substrate of biological tissue, there should not be ontological obstacles to also achieving human level results by brains made of silicon (computers). Not only do machines seem to have the potential to reach general human level in intellectual capacity, but they might vastly surpass it. AI has some fundamental advantages, for example faster speed of connections and a potential to increase the number of transistors and memory with very loose limits. If one day an AI reaches the human level intelligence, it would gain an ability to design a new self-learning AI as well as or better than humans can, and this new AI could do it still better…, an intelligence explosion could occur as a result and the first Superintelligent AI might be summoned. If you are tempted to think that this can never happen, recall that also heavier than air -flight was deemed impossible up to the point it happened.
Although Bostrom sees also a huge positive potential in the transhuman future with AI, he decides to concentrate on threatening scenarios of AI development in his book, because it is arguably more crucial to avoid existential crises than to maximize the potential upsides of AI development. Even if one doesn’t find some scenario probable, it still should be taken into account if the expected downside is enormous. Hollywood doomsday movies like the Terminator makes it hard to discuss these issues seriously, as the scenario of human extinction by evil robots seem cartoonish. But the Superintelligent AI doesn’t have to have any antipathies towards humans to wipe us away, it might be a consequence of its secondary goal: Guaranteeing its own survival and maximizing available resources. We humans don’t hate ants, but will sacrifice a colony for a mall without loosing sleep over it. There are even worse outcomes than extinction, think of a cosmic scale human suffering on some future cognitive factory farms.
Bostrom is extraordinarily careful and clear thinker and his book is a chilling wake up call to ponder on the control problem: How is it possible in advance to influence the aims and values of an entity, which will become smarter than its creator? Even if it was technically possible to upload values on an AI, what values should we inherit to posterity? We should take into account the possibility that our ethical intuitions might still have many backwards features; Slavery would probably have been uploaded as a norm a couple of hundred years ago, as it had always been a common practice by then. Assuming we knew what the right values and aims are, how can we guarantee that they will be interpreted and pursued in the same manner as we intended, by a non-anthropomorphic and Superintelligent AI (sorcerer’s apprentice -problem)?
It will probably not be easy to turn off superintelligent AI as a safety measure, when it already exists (stop button -problem). How would you even shut off the internet, for example? Also, many physically stronger animals could easily eliminate us human, but we don’t end up in fist fights with gorillas due to our intellect. Similarly, the AI could easily anticipate our moves and place itself out of reach, if it really was vastly smarter than us.
Bostrom states in a chilling fashion that AI will be the last invention we humans ever need or can make. Likewise the future of chimps is now more in our hands than on theirs, we might end up in the same situation with regards to AI. Even if AI will not surpass humans, or it will take centuries and will always stay in our firm control, the risk of being wrong has too extreme downsides. We should try our best to improve our understanding on the control problem while we still can.
Oliver Snellman
August 2018
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (16.7.2017) mietittiin syitä suurten nälkävuosien 1867–1868 unohtamiselle maamme menestystarinasta. Suurten nälkävuosien aikana 200 000 suomalaista kuoli traagisesti nälkään ja tauteihin. Pääkirjoituksen mukaan nälänhätä haluttiin unohtaa osittain siksi, ettei se sovi yhteen suomalaisuuden synnystä olevan käsityksemme kanssa.
Kirjoitus väitti erityisesti, että yhtenä syypäänä nälänhädän pahenemiseen oli valtiomies J. V. Snellman, joka ei huomioinut riittävästi nälkää näkevien kärsimystä, keskittyessään ajamaan läpi rahauudistustaan ja talouskuripolitiikaa.
Tätä pinttynyttä väärinkäsitystä J.V. Snellmanin motiiveista, moraalista ja toiminnasta suurten nälkävuosien aikana on toistettu ennenkin, erilaisten poliittisten agendojen edistämisen keinona.
Tosiasiassa Snellman oli huolissaan Suomen alkeellisen maatalouden ongelmista jo 1840-luvulla, jolloin hän aloitti aktiivisen vaikuttamistyön parantaakseen asiaa. Katovuosia oli useita 1850- ja 1860-luvuilla, ja tuskin oli toivoa tilanteen äkillisestä paranemisesta.
Katovuosien tuhoja oli paikattu avustusohjelmilla, joiden myötä julkiset varat olivat loppumaisillaan ja kansa velkaantunut. Snellman yritti korostaa säästeliäisyyden tärkeyttä hyvinä satovuosina, nähtyään valtionavun saaneen aikaan suoranaista moraalikatoa: yksityisiä viljavarastoja tuhlattiin muun muassa viinanpolttoon, eikä aina säästetty edes siemenviljaa seuraavan vuoden kylvöä varten.
Tilannekuva alkoi olla jotakuinkin seuraavanlainen suurten nälkävuosien aikana: Vuotava, ja puoliksi vettä täynnä oleva Suomi-soikko on ollut myrskyjen riepoteltavana keskellä valtamerta jo pitkään, rantaa ei ole näköpiirissä, eikä myrskyrintaman loppuakaan näy.
Suurten nälkävuosien aikana Snellman taisteli valtiovarainministerinä saadakseen lainaa ulkomailta nälänhädän lievittämiseksi. Valtiolainan saanti kehitysmaalle 1800-luvulla oli paljon vaikeampaa kuin nykypäivänä. Pietarista ei juuri saatu tukea, mutta Snellmanin onnistui saada R. von Frenckellin avulla keskieurooppalaiselta pankilta suuri hätälaina vuonna 1867. Lainan turvin saatiin hankittua 55 000 tynnyriä ulkomaista leipäviljaa.
Snellman uurasti tauotta etsiessään muitakin keinoja kärsimyksen lievittämiseksi. Kuolleisuutta nostivat riehuvat kulkutaudit. Kokonaiskuva tilanteesta muodostui hänelle pala palalta läänien kuvernöörien kirjepostilla antamien selontekojen myötä. Toimenpiteiden vaikutuksia piti varmasti myös harkita pitemmän aikavälin selviytymisen kannalta, mikäli huonot ajat jatkuisivat vielä tulevinakin vuosina.
Voi tietenkin olla löydettävissä tilanteita, joissa Snellman olisi ainakin jälkiviisaasti katsoen voinut toimia paremmin. Kuitenkin pääkirjoituksessa toistettu tulkinta Snellmanin välinpitämättömyydestä nälkävuosien alla ja niiden aikana on anakronistinen ja perusteeton.
On epäeettistä levittää vääriksi todettuja anekdootteja, kun aiheesta on ollut jo vuosikymmenien ajan saatavilla laadukasta ja tarkkaa lähdeaineistoa. Yksityiskohtainen kuvaus aiheesta löytyy esimerkiksi dosentti VTT Raimo Savolaisen laatimasta J. V. Snellmanin elämäkerrasta Sivistyksen voimalla (2006, sivut 775–820), joka on luettavissa ilmaiseksi sivulla J.V. Snellmanin kootut teokset.
Versio tästä tekstistäni julkaistiin Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksena.
Oliver Snellman
July 2017